Eliise - sukat

Ajatus oman sukkamallin sekä siihen ohjeen kirjoittamisesta oli pyörinyt pitkään mielessä, aikalailla vuoden tai puoli toista ajatus oli ollut mielessäni vähintään silloin tällöin. Omasta päästäni olin useat sukat jo lähipiirille neulonut ja kuvioiden sommittelu sekä kokonaisuuden luominen tuntui kiehtovalta. Ajatella, että minäkin voisin kirjoittaa ohjeen - tuumailin itsekseni useaan kertaan ennen kuin ryhdyin ideoimaan ensimmäistä sukkamalliani, Eliise - sukkia.